Tervehdys!
Oon Mimmu, pelinimeltä PMS ja pelaan numerolla 23. Pelivuosia on takana kymmenen – vaikkakin olin välissä useamman vuoden tauolla. Yritin nimittäin huijata itseäni uskomaan, ettei roller derby ole mun juttu sittenkään. Nyt olen palannut rullailemaan, ja kyllähän mä oikeasti tiesin itsekkin, että tännehän mä kuulun!
Roller derbyyn sopii ja solahtaa- monen kokoista ja tyyppistä ihmistä! Ei tarvitse olla nuori ja notkea – saa olla juuri sellainen kuin on. Eikä se nuoruus ja notkeuskaan mikään haitta ole, kyllä jokaiselle löytyy paikka, ja tekeminen, rullilla tai ilman.
Mun liikunnallinen itsetunto on ollut aina aika heikko. Olin koulussa kömpelö liikkuja, ja tuntui, että opin liikunta-asiat hitaammin kuin muut. Usein oli fiilis, että tein joko liikaa tai liian vähän. Pitkälle aikuisuuteen asti ajattelin, että ei ole olemassa lajia, jossa voisin loistaa tai edes oikeasti kokea onnistumisen tunteita.
Vuonna 2016 osallistuin ystävän kanssa roller derby-alkeiskurssille. Alku tuntui tahmealta – onneksi kaveri oli mukana, niin tuli lähdettyä! Toiseksi viimeisellä kerralla ennen minareita huomattiin jotain aika oleellista: olin luistellut koko alkeiskurssin rullat käytännössä kiinni väännettyinä! Ei ihme, että tuntui tahmealta! 
Kylläpä tuntuikin kevyeltä luistella, kun rullat pyöri!
Silti mielessä kalvoi vielä epävarmuus – onko tämä sittenkään mun juttu? Kunnes koitti se hetki, kun pääsin kokeilemaan hittaamista. Se oli ratkaiseva sysäys. Kun keräilin itseäni lattialta hittijonon jälkeen, oli kipinä syttynyt – olin löytänyt SEN lajin!
Yhtäkkiä koin, että mun keho on vahva ja kestävä. En enää miettinyt olenko väärän kokoinen, väärän näköinen- ymmärsin, että minulle on täällä tilaa, koossa missä hyvänsä.
Pystyn oppimaan. Pystyn ottamaan vastaan. Voin turhautua – ja silti mennä eteenpäin. Ei tarvitse osata kaikkea, ja toisaalta, aina on jotain uutta mitä oppia!
Treenejä on monenlaisia, ja harrastamisen tapoja myös. Aina ei huvita. Joskus on tosi vaikeaa kerätä itsensä ja ylittää treenikynnys. Mutta kertaakaan ei ole kaduttanut, kun on saanut itsensä paikalle.
Ja mikä parasta – treeneissä on aina joku, joka heittää huonon vitsin tai sanoo jotain sydäntä lämmittävää:
”Onpa kiva, kun tulit treeneihin.”
Oon tosi kiitollinen siitä, miten lempeästi ja kannustavasti mun paluuseen derbyn pariin suhtauduttiin. Epävarmuuden kanssa tempoillessa joukkueen lämmin vastaanotto oli ihana kokemus! En usko, että olisin saanut vastaavaa tukea missään muussa lajissa.
Derbyssä olen saanut olla useamman kauden myös kapteenistossa. Se on kunniarooli, josta en olisi lapsena hiihtokisoja vältellessäni osannut edes haaveilla. Olen saanut lajin kautta sydänystäviä, ja muistoja, joita en unohda ikinä! Ja mä tiedän, että mua tuetaan ja kannatellaan, ja tarpeen mukaan nostetaan lattialta ylös.
Oon ylpeä, että saan olla osa tätä yhteisöä. Toivon, että saan jatkossakin kehittyä ja olla mukana kehittämässä joukkuetta ja seuraa.
Derby yhdistää eri taustaisia, eri-ikäisiä ja eri kokoisia ihmisiä. Ja tiedätkö mitä – derbyssä en useinkaan edes muista, kuka on minkäkin ikäinen. Koska sillä ei yksinkertaisesti ole väliä. Derbyikä- ihmisen paras ikä!
Tervetuloa mukaan!